HALUAN PELATA THE BIG BANG THEORY-JUOMAPELIÄÄÄÄÄÄÄ!!!
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
tiistai 20. maaliskuuta 2012
16.
Miksi pakkaaminen on aina niin vaikeaa! Ollaan lähössä ensi viikolla Lontooseen ja meinasin alkaa nyt jo vähän vilkuileen että mitä rytkyä sitä ottaisi mukaan ja vaikeaa on. Kun ei osaa päättää edes että mitä laittaa huomenna päälle niin miten sitä muka voisi tietää mitä haluaa viiden päivän ajan pukea päällensä!
Yleensä pakkaan vaan kaikkea liikaa mukaan, koska on parempi raahata 37kiloista matkalaukkua kun se, että loman kolmantena päivänä tulisi sellainen olo että "äää haluan sen ja sen mekon päälle, miksi en ottanut sitä mukaan" ja sitten on kaikki pilalla ja mikään muu vaate ei ole enää hyvä. Olen hieman vammainen, tiedän.
Normaalisti siis pakkaan muutaman päivän reissulle viidet farkut, kaksitoista paitaa ja neljät korkokengät. Ja näistä käytän luultavasti kaksia farkkuja, neljää paitaa ja en yksiäkään korkokenkiä koska fo reelz kuka jaksaa kävellä kilometritolkulla korkokengissä kaupungilla ma vaan kusu?!
No onhan tässä vielä viikko aikaa venkslailla tavaraa matkalaukkuun ja matkalaukusta pois...
Lontoo 2009

Berliini 2010

Las Vegas 2011
No onhan tässä vielä viikko aikaa venkslailla tavaraa matkalaukkuun ja matkalaukusta pois...
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
15.
Today I`ve been mostly...
Dokaaja on mokaaja, ei voi tän viikonlopun osalta kyllä muuta sanoa. Nyt äksät käsiin.

perjantai 16. maaliskuuta 2012
14.
Mulla oli tänään viimeinen työpäivä vanhassa työpaikassa JEE! Käyskentelin töissä tälläiset kuteet päällä, tadaa!
Ehdin olla kyseisessä firmassa töissä 4 vuotta, jos kolmen kuukauden syrjähyppyäni toimistotöihin ei lasketa. Viimeajat firmassa ovat olleet mulle melkoista tervassa juoksua ja lasinsirujen juontia, joten tänään olo oli mahtava kun "puuovi kolahti viimeisen kerran" if you knowz what I meanz.
Mun piti viedä töihin tänään karkkia mutta eilen kun olin äkäisten mummojen tönittävänä Prismassa niin unohdin sitten ne hemmetin karkit! Jätin siis lounarin pöydälle evääksi kelpaamattomat, yrjöttävän pahanmakuiset klementiinit. OLKAA HYVÄ.
Ensi viikon torstaina alkaa uudet duunit joten mulla on nyt tässä viikonloppu ja alkuviikko aikaa hermolomailla. Tänään me ollaan menossa keilaamaan ja huomenna tuparoimaan ja Austin Lucasin keikalle iiih ihana Austin iiiii!
Ainiin kävin äsken poistamassa tikit suusta ja hammaslääkäri laittoi antibioottikuurin kun se kuolleen rotan maku mikä mulla on ollut pari päivää suussa olikin se että yksi niistä viisaudenmahpaiden koloista oli tulehtunut! WÄÄ! Olisitte nähneet farmaseuttitädin ilmeen kun menin apteekista hakemaan niitä antibiootteja ja kysyin ekana että "saako näiden kanssa juoda alkoholia - KUN ON VIIKONLOPPUKIN JA KAIKKEE :(?!!". Kuulemma saa, huh!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
13.
YLÄKERRAN GOOTTIMUIKKELI, NYT LOPPUU SE PASKAN MUSIIKIN TÄYSILLÄ KUUNTELU. Tai laitan frontside olliet pauhaamaan kostoksi.
Ja sitten ensimmäinen postaus mun tekemistä ostoksista ooh kuinka jännittävää!
Katselin tätä Paola Suhonen by Seppälä mekkoa sillä silmällä jo sillon kun nämä tulivat kauppoihin, mutta 79.95e hinta oli vähän liian suolainen niin kolttu jäi rekkiin roikkumaan. Nyt kun käväisin Seppälässä oli mustalla mekolla enää hintaa 7e niin kitupiikki kiikutti sen sitten kassalle. Jee.
Kävin myös H&M:llä josta tarttui mukaan kuubalaisen huumediilerin hattu...
Ja tälläinen aveimenperä-pussukka-homma-asia-mikä-tämä-on...
Typerä talitintti viekoitteli mut ostamaan tuon. Mitä tuommoisessa voi muka säilyttää, ma vaan kusu?!
Also mulla oli jokin tilapäinen mielenhäiriö selvästikkin päällä, koska ostin tälläinen ghetto-hoez rannekorun joka painaa noin 4.5kg. Äää miksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)